Urheilu on aina parasta paikan päällä. Kiekko näyttää ja tuntuu hallissa erilaiselta kuin kotikatsomossa. No tänä talvena jääkiekko oli meille Lappeenrantalaisille melkoinen pettymys, enkä itsekään katsomon penkkejä kuluttanut yhtä peliä enempää. Tuo ei johtunut menestyksestä, vaan enemmänkin siitä, että vähälle ajalle oli parempaakin ajankulua (kuten tämän blogin kirjoittaminen).
Talvella oma suosikki penkkiurheilulajiksi on ehdottomasti ampumahiihto. Alunperin olen lajin katsojaksi ajautunut sattumalta, mutta nykyään yritän katsoa joka viikonlopulta televisiosta ainakin yhden kisan ja seurata myös maailmancupin tilannetta. Totta kai osuutensa on menestyneillä naisampumahiihtäjillä ja etenkin sillä, että sekä Mari Laukkanen että Kaisa Mäkäräinen ovat Pohjois-Karjalan tyttöjä. Lajin viehätys ei kuitenkaan synny menestyksestä, vaan lajin luonteesta. Hiihdon ja ammunnan yhdistäminen saa aikaan sen, että kisan voittajaa on vaikeaa ennustaa etukäteen tai edes ensimmäisen ammunnan jälkeen. Kilpailijan taito on osata hiihtää riittävän kovaa, mutta ei niin kovaa, että ammunta hajoaa ja tulee sakkoja. Paras ampumahiihtäjä ei ole paras hiihtäjä eikä paras ampuja, vaan paras taktikko. Ja mikään kisoista ei ole ratkennut ennen kuin kaikki laukaukset on ammuttu ja viimeinen rinki kierretty. Ampumahiihto on onnistunut siinä, missä esimerkiksi Formula 1 on epäonnistunut - pitämään kisan jännityksen yllä koko kisan elinkaaren ajan.
Emme siis paljon miettineet, kun viime vuoden lopulla ilmoitettiin, että Venäjälle suunniteltu maailmancup-viikonloppu siirrettiin Kontiolahdelle. Me tulisimme olemaan katsomossa.
Kisapäivistä meille paras oli lauantai, jolloin hiihdettäisiin takaa-ajon kilpailut sekä miesten että naisten osalta. Lauantain riski valinnaksi oli se, että jos perjantain pikakisa menisi suomalaisittain poskelleen, niin lauantain odotusarvo menestyksen suhteen olisi heikompi. Mutta onneksi suomalaisten menestys ei ollut ykkösmotiivi lähdölle.
Kisaviikonlopun pläni
Me suunnittelimme viikonlopun kahden pysähdyksen taktiikalla. Perjantaina töiden jälkeen tavarat äkkiä kasaan ja yöksi mummolaan Punkaharjulle. Rikollisesti päätimme jättää pienimmän pois matkasta (mikä myöhemmin paljastui ainoaksi oikeaksi vedoksi) ja sitten lauantaina ajaisimme aamusta kisapaikalle. Lauantain kilpailut alkaisivat vasta kello 13, joten aamulla meitä ei odottanut edes aikainen startti.
Kisojen jälkeen sitten ajoimme vielä Punkaharjulle takaisin ja sunnuntaina takaisin kotiin. Kisoista tulisi meille päivän pyrähdys. Ennen kisoja stoppasimme Joensuussa vielä pikaiselle lounaalle (toinen viisas veto, koska kisapaikan ruokapaikkoihin oli todella massiiviset jonot) ja pyrimme olemaan kisapaikalla tuntia ennen kisaa. Vanhastaan tiesimme, että parkkipaikoilta on stadionille vähän matkaa ja katsomossa on fiksua olla vähintään puoli tuntia ennen kisaa, jos meinaa saada paikat, josta jotain näkeekin.
Ja ne kisat
Lauantaista näki aamusta alkaen, että kyseessä oli kevään tähän saakka kaunein ja lämpimin päivä. Se toi haastetta pukeutumiselle. Toppapuku ja paksut karvakengät totta kai, mutta mitä muuta? Oma valintani oli laittaa päälle kolme kerrosta niin, että kylmä ei tule, mutta jos kuuma yllättää, niin välistä voi jotain karsia. Kuuma ei koko päivän aikana tullut muulloin kuin stadionille kävellessä, mutta kylmä meinasi kipristellä varpaita naisten kisan loppupuolella. Kun tietää, että joutuu seisomaan pitkiä aikoja katsomossa paikallaan, niin kylmä hiipii väkisin sisään jostain vaatteen aukosta. Toisaalta taas täysi katsomo pitää itsessään lämpimänä ja kisan aikana ei kylmää kyllä jouda tuntemaan, vaan tunnelma tuo lämpöä jokaiseen soluun.
Kontiolahden sijainti houkuttelee paikalle monen maan kansalaisia, mutta pääosan turisteista muodostivat nuo pitkäkilpiset ystävämme itärajan takaa. He antoivat muutamia näytteitä liikennekulttuuristaan sekä meno- että paluumatkalla. Muuten liikenne soljui rauhallisesti kisapaikalle, eikä ruuhkaa mennessä ollut. Kisaviikonlopulle oli Joensuusta järjestetty shuttle-busseja, jotka kuljettivat Joensuusta Kontiolahteen kisaturisteja viiden minuutin välein. Se vähensi omien autojen määrää huomattavasti ja parkkipaikat riittivät. Lisäksi kisapaikoille oli järjestetty iso määrä liikenteenohjaajia, joiden tarpeellisuus mahdollisti kisojen päätyttyä maltilliset ruuhkat ja sujuvan liikenteen kaikille.
Kaiken kaikkiaan kisajärjestelyt olivat Kontiolahden urheilijoille todellinen voimainkoitos ja onnistunut sellainen. Kolmessa kuukaudessa oli kisojen infra taiottu paikalleen ja kaikki mahdolliset vapaaehtoiset haalittu jostain kasaan. Normaalisti vastaavien kisojen järjestämiseen käytetään aikaa noin vuosi eli nyt oli pakkoraossa tehty ihmeitä!
Kisatunnelmat
Miesten kisa täytti kyllä katsomot, mutta enemmänkin porukkaa olisi mahtunut. Olimme kisakatsomossa noin reilut puoli tuntia ennen kisan alkua ja ehdimme nähdä lämmittelyhiihdot ja nähdä vilauksen tähdistä.
Miesten kisa oli äärimmäisen jännittävä koko kisan ajan ja kärjen sijoitukset vaihtuivat tasaisesti. Ammuntoja pystyi seuraamaan kohtuullisen hyvin suoraan tauluista ja screenille emme nähneetkään, koska ryhmä venäläisfaneja liehutteli lippuja juuri meidän ja ison screenin välissä. Hiihdon väliaikoja pystyi helposti seuraamaan stadionin toisella puolella olevalta tulostaululta. Lisäksi kolmella kielellä toteutettu selostus kyllä piti katsojat tietoisina tilanteesta. Takaa-ajo oli tälläkin kertaa jännittävä seurattava. Kisan yhdentenätoista lähtenyt venäläinen Shipulin oli vielä ennen viimeistä ammuntaa kiinni lähes mitalisijoista, mutta lajin luonteelle ominaisesti viimeisen ammunnan epäonni heilautti sijoituksen alas.
Minusta parasta oli suomalaiskatsomon kiitollisuus ja uskollisuus omille. Suomalainen Olli Hiidensalo taisteli loppupään sijoituksista, mutta sai joka ammunnalla valtavat aplodit ja maaliintullessa Hiidensalo otettiin vastaan kuin voittaja. Voisi kuvitella, että rinnassa sykki maalissakin sinivalkoinen sydän, joskin kisasykkeellä.
Kisan voitosta käytiin hyvä taistelu ja kisa ratkesi vasta loppusuoralla. Hyvässä johtoasemassa lähtenyt Fourcade putosi yhden huonon ammunnan takia pois mitaleilta. Ei se mestarikaan onnistu joka kerralla.
Ne naiset
Naisten kisan odotusarvo on suomalaisille miesten kisaa suurempi. Meillä on kestotähti Kaisa Mäkäräinen ja manttelinperijäksi tulossa Mari Laukkanen, joka aika ajoin väläyttää osaamistaan ja sijoittuu kärkisijojen tuntumaan. Kotiyleisölle kumpikin ovat suuria sankareita ja sen huomasi jo siinä, että katsomot olivat täynnä sen reilut puoli tuntia ennen kisoja. Lämmittelyssä kumpikin suomalainen sai osakseen suuret aplodit aina ohi hiihtäessään. Jonkin verran porukkaa tuli paikalle ainoastaan naisten kisaa katsomaan.
Itse kisa ei mennyt aivan odotusten mukaisesti, Laukkanen taisteli hyvistä sijoituksista vielä makuuammuntojen aikaan, mutta putosi lopulta hyvien sijoitusten ulkopuolelle. Mäkäräisen kisa ei ollut sen valoisampi ja tällä kertaa menestys meni muihin maihin.
Menestystä tärkeämpää olikin itse tunnelma ja fiilistely live-urheilusta. Se ei todellakaan tuottanut pettymystä, vaan aurinkoinen päivä yhdistettynä yli 13.000 päiseen yleisöön oli kokemus itsessään. Kisapaikalla oli kaiken kaikkiaan positiivinen ja iloinen fiilis. Vaikka joka paikassa oli ruuhkaa ja ihmisiä liikkui edestakaisin isoja määriä, niin ruuhkat etenivät rauhalliseen tahtiin. Ruoka- ja juomapaikoille muodostui miesten ja naisen kisan välissä pitkät jonot, mutta kaikille tuntui makkaraa piisaavan ja omansa saivat kaikenkieliset ampumahiihdon ystävät. Miesten ja naisten lähtöjen välissä oli minusta liian pitkä väli. Kulutettavaa aikaa oli lähes kolme tuntia, eikä siellä viihdettä ihan niin pitkäksi aikaa kyllä riittänyt. Mekin tulimme katsomoon jo tunti ennen naisten kisan alkua ja hieman ehti jopa aika käydä pitkäksi odotellessa.
Stadionilta pois
Naisten kisan jälkeen kisaruuhka alkoi purkautua tasaiseen tahtiin. Kuuluttajien pyynnöistä huolimatta suurin osa katsojista alkoi tehdä lähtöä ja se tiesi teille tasaisen pitkää ruuhkaa. Meilläkin meni stadionilta ulospäin mennessä ensimmäiseen viiteen kilometriin tunti - autolla ajaen. Risteykset oli kuitenkin hyvin miehitetty vapaaehtoisilla ja poliiseilla, mikä takasi sen, että eri parkkialueiden kaikista risteyksistä autoja laskettiin tasaiseen tahtiin.
Lopulta kuitenkin olimme turvallisesti kuutostiellä matkalla kohti kotia. Matkalla vielä koetimme saada aikaa kulumaan leikkimällä jonkinsortin DJ:tä soittamalla Spotifysta vuorollaan jokaisen toivebiisejä. Lisäksi otimme muutamia erikoiskierroksia, muten "Vain Elämää", "Ysäri", "Huumorimusiikki" ja "Suomi-iskelmä"-kierros. Tuolla tavalla aikaa saikin hyvin kulumaan ja kauniissa täysikuun valossa oli mukavaa matkata.
Päivästä tuli kuitenkin noin 12 tunnin mittainen ja huokaisimmekin yhteen ääneen vaimon kanssa, että oli onni jättää pienin vielä "kisabussin" ulkopuolelle. Kolmevuotias ei ehkä olisi nauttinut kisatunnelmasta meidän aikuisten lailla ja kotimatkalla meillä olisi ollut kaverina nälkäinen, pissihätäinen ja väsynyt ihmisentaimi, joka tuskin olisi suhtautunut kisaruuhkaan positiivisen ihmettelevästi ihaillen. Nyt kun olimme "kaksi aikuista plus teini"-kombolla matkassa, niin viihdyttämisen tarve ei ollut niin suuri. Teinikin oli onnellinen Hesen hampurilaisesta sekä jäätelöstä.
Vaikka olenkin sitä mieltä, että lapsille on syytä opettaa, että suomalaisen kansanluonteen perimmäinen olemus syntyy urheilukatsomoissa tai penkkiurheillessa kotisohvilla, niin liian nuorena en lapsia katsomoon raahaisi. Lapset ehtivät kyllä myöhemminkin oppimaan sen, että meidän kansallinen itsetuntomme nousee ainoastaan MM- tai olympiakisamenestyksen kautta, olipa laji miten typerä tahansa.
Meillä kävi yhden lapsen kanssa niin, että vein hänet tunnetusti värikästä kieltä sisältävään pesäpallokatsomoon huomattavan nuorella iällä, missä lapsi oppi suomalaisen värikkäästi myös kiroilemaan. Tämä johti siihen, että loimme perheeseen säännön, jonka mukaan kiroilla saa, mutta ainoastaan pesäpallo- tai jääkiekkokatsomossa.
Urheilu on parasta paikan päällä
Mikään ei todellakaan voita urheilun seuraamista paikan päällä. Kisafiilistä ja jännitystä ei kotisohvalla aisti koskaan samalla tavalla kuin katsomossa. Mitään mukavaa se katsomossa seisominen ei aina ole. Nytkin naisten kisan aikana jouduin niin ahtaaseen väliin, etten pystynyt edes taputtamaan. Lisäksi kun naisten kisa oli iltapäivän aikaan, niin katsomossa oli aistittavissa keväinen nautittujen oluiden ja poltettujen sikareiden tuoksu. Ja ruuhkassa näköala kapeni hieman, vaikka kisaa pystyi hyvin seuraamaankin. Kisan seuraamisen lisäksi jouduin seuraamaan edessä seisoneen herrasmiehen siniristi-lippua, joka koko ajan uhkasi tökätä minua nenään tai silmään. Nyt kuvista päätellen paras boogie olikin ollut maastokatsomossa seinänousun kohdilla, jossa lippumeri ja kohina oli loistava. Voi vaan kuvitella, miten hienolta tuntuu hiihtää sellaisen huutavan yleisön edessä pystyjyrkkää seinää ylös (jos nyt sellaisen nousun kipuaminen voi hyvältä tuntua).
Tämän kisapäivän suola oli loistava keväinen keli. Ehkä tunnelma ei olisi niin katossa ollut räntäsateessa tai jäätävässä pakkasessa, mutta nyt keli oli se "kentän kuudes pelaaja". Ja minusta on kyllä hienoa nähdä livenä huippu-urheilijoita, joita normaalisti seuraa televisiosta - ja samaltahan ne näyttävät, vaikkakin pienemmiltä, kun katsomon yläreunasta seuraa.
Ampumahiihto on yleisöystävällinen laji. Kisan kulkua on helppo seurata ja ammuntaa pystyy yllättävänkin hyvin seuraamaan myös katsomosta käsin. Hinnat maailmancupiin olivat minusta vähintään kohtuulliset. Meitä oli kolme henkeä ja A-katsomon liput koko lauantaille olivat yhteensä satasen luokkaa. Minua ruuhkat eivät rieponeet, eikä missään vaiheessa tullut pinnan alta esiin se naama punaisena kanssaliikkujat helvettiin manaava liikenneraivoaja (etenkin, kun vielä vaimo oli ajovuorossa poispäin mentäessä). Edes venäläisten omat liikennesäännöt eivät saaneet aikaan muuta kuin hyväntahtoista ihmettelyä.
Kisojen järjestelyt olivat erittäin onnistuneet. Onneksi Kontiolahden urheilijat on rutinoitunut maailmantason kisojen järjestäjä. Vain se mahdollisti sen, että kolmessa kuukaudessa saadaan kasaan riittävä määrä vapaaehtoisia ja kisat saatiin sujumaan noin hienosti.
Oikeastaan ainoa harmittava seikka koko viikonlopussa oli se, että suomaisia ei parhailla sijoilla nähty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä arkaile, vaan kommentoi - pysy kuitenkin asialinjalla!